Minä en koskaan tule synnyttämään alakautta :(

Se on tosiasia joka tässä oisi jotenkin vaan hyväksyttävä, Esikoinen syntyi kiireellisellä sektiolla pitkällisen yrityksen jälkeen. Koko raskauden olen haaveillut ja elänyt toivossa että tämä pienokainen tulisi normaalia alatietä ulos.... vaan eipä tule. Joku lantimitta pitäisi olla vähintään 30 ja minulla se on vain 28. Ei toivoakaan että tästä kropasta tulisi mitään elävää ulos ilman kirurgin veistä.

En mitenkään väheksy sektioäitejä, äitejähän hekin ovat, mutta itse en koe edeleenkään sektiota mitenkään synnytystapana. En ole ikinä ymmärtänyt ihmisiä ketkä haluavat sektion pelon takia, tarkoitan tälllä ensisynnyttäjiä jotka eivät edes tiedä mitä tuleman pitää. Minä yritin Esikoista liki  vuorokauden tuloksetta ja oisin ollut oitis valmis samaan koitokseen.

Ymmärrän toki että näin on kaikin puolin parasta, lapsi ei kärsi eikä minun tarvitsse kärsiä ja synnyttää kahtakertaa yhtä ja samaa lasta. Toki olen asiasta enemmän kuin iloinen. Mutta kun tämä ei ole järki juttu vaan minulle tunne asia. Suoran verrannollinen siihen että Ystäväni kokee olevansa jotenkin huono, epäonnistuneen imetyksen takia - vaikka asia ei olekaan näin, ei kenestäkään tule huonompaa ihmistä vaikka vauva söisi korviketta. Samanlailla minä ajattelen sektiosta koen olevani huono vaikka asia ei näin olekaan... nämä ovat näitä äitiyteen liittyviä henkimaailman juttuja joita ei voi järjellä selittää.

Äidit ajattelevat siis enemmän tunteella kun järjellä - johtuuko tämä siitä että aivot surkastuvat raskauden aikana :D